Valle-kissa on ollut omilla teillään lähes kaksi viikkoa. Yhtenä päivänä se vain nosti häntänsä pystyyn , käveli pois eikä siitä sitten näkynyt vilahdustakaan. Se oli sitä ennen ollut sisäkissana, vaikka ovet olivat ulos auki kaikki päivät. On huhuiltu ja maaniteltu, laitettu katoamisilmoituksia. Eilen sitten otin jo irti kissan-onnellisuus-haihduttimen, mitäs turhaan.

Tänä aamuna läksimme Nukan ja Kaisan kanssa aamukävelylle. Nukka ryntäsi matkaan tapansa mukaan. Hetken kuluttua kuuluu haukku (ei jänis, vaan puussa-joku-sellainen). Hämmästyin kun Nukka tuli ensi huutamalla takaisin, palasi sitten tietysti kiireen vilkkaa haukkumapaikalleen. Me Kaisan kanssa perässä - no oravako se...aloitan, mutta Vallehan se siellä oksilla kykkii!! Tuijotti totiseen tapaansa, eikä tietenkään tehnyt elettäkään tullakseen alas. Suunnitelma: kävelytän koirat ja jätän ne sitten pihaan ja haen Vallen. Mutta ei sitä kylläkään enää näkynyt. Helpotus oli kuitenkin suuri, on se hengissä ja lähistöllä.

Kehuin kovasti Nukkaa, kun se oli löytänyt Vallen. Ja Nukalla vinksahti jotain päässä. Se käveli koko matkan ihan lähellä (normaalisti hyppii sinne tänne), seurasi tarkkaan missä olen ja missä Kaisa on - jäi odottamaan Kaisaa kun Kaisa jäi jälkeen. Näin mentiin tietä pitkin ja metsän halki. Luulen että Nukalla oli jokinsorttinen äkillinen laumanvartija-kohtaus.