Hienot talvisäät!

Elikot ovat siirtyneet ulko-ulkoruokintaan.

On hiihdelty moottorikelkkareittejä  ja latuja pitkin. Ladut tosin täytyy aina löytää uudestaan, kun talvi tuiskuttaa ne piiloon. Kun löytyy ladun alku, pistän Nukan kulkemaan edellä. Se haistaa jäljen lumikerroksen alta. Milla saa tulla viimeisenä, koska muuten se joutuu lumiaavikkopanikkiin. Perässä tullen se pysyy ihan rauhallisena. Muutaman kerran on Nukalla ollut ongelmia opastehtävässään. Etenimme reippaasti umpilatua, kun Nukka yhtäkkiä pysähtyy, haahuilee, katsoo minua.Ensin luulin, että edellinen hiihtäjä oli kääntynyt tässä, mutta ei - näin ladun jatkuvan vähän matkan päässä. Viittoilen Nukalle suunnan ja matka jatkuu. Kun on hiihdetty vähän matkaa, huomaan että haahuilupaikalle menee toinenkin latu. Eli Nukka ei osannut päättää kumpaa latua seurataan.Toisen kerran kuljetaan pellonreunalla latua, joka yhtäkkiä onkin puolimetrien hangen peitossa. Tiennäyttäjästä ei näy kuin pää ja häntä. Nyt Nukka tekee oman ratkaisunsa, sen muuttaa suunnan kohti metsikköä (viisas koira tietää että metsäsä on vähemmän lunta).Kutsun Nukan porukkaan ja palataan takaisin.

Kävelty on, aasilla ja ilman. Muutaman kerran on kauniiden ilmojen kunniaksi otettu lampaatkin mukaan. Pikku-Unelma hyppeli riemusta päästessään eka kertaa elämäsään rantatielle kävelylle.

Mutta varsinainen talven Riemu on tässä:

Emännät  epäilevät että olisi jyrsijänsukua

mutta voin vakuuttaa, että on Pyhän-Kaisan tyttären-tyttären-tytär.

Vuorossa Diego-kaverin rettuutus! Riemulla riemua riittää!