Kesäkissa lienee kaikille tuttu käsite - ja kovasti paheksumme tietenkin.

Mutta talvikissa ilmestyy ihmisasumuksiin, kun ulkona on paljon lunta ja pakkanen paukkuu nurkissa. Meillä on tällainen talvikissa:

täynnä tarmoa ja tutkivaa mieltä!

Ei sellaista koloa johon ei voisi tunkeutua, ei sellaista tavaraa jota ei voisi tiputella, ei sellaista paikkaa johon ei voisi kiivetä! Eikä sellaista oliota, jota ei voisi vaania: minä ja koirat olemme onneksi valehyökkäysten kohteena, mutta Emma saa murista tosissaan. Ruuat täytyy pakata huolellisesti kaappeihin, lankakerät on laitettava lukkojen taakse, jottei kotiapulainen laittele niitä lattialle: silloin ne siirtyvät koirien hallintaan ja ovat muisto vain.

Talvikissa ei myöskään kävele, vaan syöksähtelee paikasta toiseen. Edestakaisin pitkin lattioita, ikkunaverhoja ylös ja tietysti hyllyille, uunin päälle. Emäntä sitten keräilee kukkuruukkujen ja muiden tavaroiden sirpaleita lattialta.

Illalla kun muu talon väki jo asettunut levolle, kuuluu kamarista vielä pitkään tarmokasta töminää. Lopulta hiipii emännän viereen hellyydenkipeä kisunen, puskee ja kehrää ja nukahtaa syliin.

Nyt ulkona on pakkasta alle kymmenen astetta ja talvikissa ulkona. Niinpä oli aikaa kirjoitella...

Koirain kanssa olemme nauttineet lumesta ja kauniista maisemista.

kuva M. Nurmela-Antikainen

Tässä Vappu talven ihmeiden keskellä.

 

Ettäänperän Ensimmäiset kasvavat. Silmät ovat auenneet ja pennut pyrkivät jaloilleen. Mutta muuten ovat tosi tylsiä: tuhisevat vain tyytyväisyyttään. Tyttäpennuilla on jo omat kodit, pojat tähyävät vielä paikkojaan .