Viimeisetkin sadon on korjattu. Nuorempi omenapuuni teki  ensimmäisen satonsa - kymmenen omenaa! Syöty kaikki.

Kasvimaani ylpeys oli tänä kesänä maissi. Pistin muutamia popcorneja maahan keväällä ja ne kasvoivat ja kasvoivat, ihan pääni yli. Lehdet kahisivat  ja kuvittelin olevani amerikkalaisessa elokuvassa - niissähän ihmiset piiloittelee/ jahtailee maissipelloissa. Maissin latvoihin kasvoi jyväsiä ja odottelin että niistä jotenkin tulisi niitä maissin tähkiä, mutta ei. Kun aloitimme sadon korjuun äkkäsin että ne tähkät ovatkin pitkin runkoja. Keräsin ne talteen (aasi ja lampaat söivät lehdet ) ja söin . Hyvin pieniä olivat, mutta maukkaita.

Lampaista on myös kerätty syksyn satoa.

Unelman sadonkorjuu on puolessa välissä, Ulpukka odottaa vielä vuoroaan, mutta Nippanappa on saksittu. Kaksi päivää siihen meni. Nippanapan villa on hyvin. hyvin rasvaista ja hyvin , hyvin vanunutta, joten se on todellista tarkkuustyötä. Nippanappa makoilee, minä saksin ja aasi ja lampaat käy tutkimassa, mitä tapahtuu. Ja minä yritän olla tarkkana, että löydän vanuneen villan ja ihon välisen puolimillisen.

Saimme terveisiä Nukan toiseltakin veljeltä (Kukkipuun Guorvil) Nallelta.

kuvat A.Tamminen

Nallella oli käynyt naisvieras

ja Nereaneidon kennelissä odotellaan syksyn satoa, Toivotamme onnea!