Vieraileva nuorison edustaja rakensi pihaan talvisen maalaisagilityputken eli lumitunnelin. Kun se oli valmis ja koekäytetty, kutsuttiin koirat tutustumaan siihen. Sitä riemua! Nukka pujotteli tunnelissa kuin ei olisi hauskempaa hommaa ennen tavannut. Millakin oli touhussa mukana, vaikkei läpi arvannutkaan mennä, vaan peruutti puolesta välistä takaisin. Seuraavana aamuna sitten otettiin kamera mukaan. Nukka meni putkeen pari kertaa, Milla ei ollenkaan - vanha juttu!

On nautittu auringosta , pikkupakkasista ja moottorikelkkaurista. On hiihdelty ja kävelty jäällä.

kuva M.Nurmela-Antikainen

Tässä Vappu seuranamme.

Eräänä aamuna oltiin tavallisella kävelyllä omalla porukalla, kierrettiin pitkä lenkki kauniissa säässä. Nukka löysi jostain matkan varrelta pienen luun, jonka sitten kantoi huolellisesti kotiin. Milla ja Nukka oleilivat sitten pihassa, Nukalla luu käpälien välissä ja Milla taivaita katsellen. Pihaan tuli auto, joka täytyi tietysti ilmoittaa ja sitten tervehtiä vieraat. Nukka ryhtyi näihin hommiin, jätti luun - ja se oli  sekunnissa Millan suussa. Kun tervehtiminen oli suoritettu, Nukka ryhtyi etsimään luutaan ja huomaa että se on Millan suussa. Häntä mielistelevästi liehuen Nukka yrittää kaivaa luuta Millan suusta. Milla , häntä heiluen, vain puristaa leukojaan yhteen. Kumpikaan koira ei sano mitään. Nukka luovuttaa, Milla järsii luuta. Luu vaihtaa omistajaa monta kertaa, kunnes makaa hylättynä pihalla.

Kissojen herkkä hetki.