Ja tyttönenhän kehrää - koko ajan ja joka paikassa.

Tämä on Edith. Se tuli meille eilen ja aloitti välittömästi kehräyksen, tasaisen voimakkaan hurinan. (En osannut laittaa tähän videota, jossa olisi ääninäyte). Se on todella hassu, kiehnää ja kehrää. Leikkiessäänkin tulee välillä puskemaan ja kiipeilemään syliin. Otin sen yläsänkyyn viereeni nukkumaan. Se kiersi, puski ja kehräsi, minä nukahdin ensin. Aamulla löysin sen nukkumasta sänkyni kissaosastosta. 

Uuden kissan tavatessaan Lalli pullisti itsensä kymmenkertaiseksi, vaikka näytti muutenkin jättiläiseltä hennon ja pitkäkoipisen tyttösen vierellä.  Lalli päästi muutaman mouruamisen, Edith sähisi. Mutta jo parin tunnin kuluttua Lalli kävi rauhallisesti haistelemassa uutuutta, eikä ollut sen sähinöistä moksiskaan. Päiväunet kissat nukkuivat yhdessä yläsängyssä, kumpikin omassa reunassaan ja Lalli lisäksi peiton alla.

Muistuu mieleen Emman ja Lallin yhteisen taipaleen alku, tosin yhteiseen vuoteeseen pääsy kesti silloin paljon kauemmin.

Tänään, toisena päivänä, kissojen kohtaamiset on olleet rauhallisia, Edith vähän jännittää, mutta Lalli on rento. Nukkuivat taas päiväunet yhdessä, jo paljon lähempänä toisiaan.

Milla ja Nukka olivat tietysti innoissaan pikkukisusta. Yritin järjestää rauhallisen tapaamisen, mutta kaksi uutta koiraa oli liikaa: kisu oli karvat pystyssä sähisemässä. No sitten harjoiteltiin, käskin Nukan maahan ja sitten katseltiin ensin kauempaa ja sitten lähempää. (Milla ei viitsinyt tulla, mitäs sähisi, tulee vaikka riitaa!) Tänä aamuna sitten koitti koirien onnen hetki- Edith antoi haistella itseään, Millakin tuli valmiille. Nyt ilIlalla , kun koirat menivät omille paikoilleen nukkumaan, pikkukisu katsoo niitten perään (kehräten): eikö ne tulekaan.

Nukkumajärjestys on meillä nyt hieman monimutkainen. Nukkumme kaikki kamarissa, paitsi Lalli nukkuu missä tahtoo. Kamari on jaettu koira-aitauksella kahteen osaan: koirien puoli ja kisun puoli. Edith nukkuu yläsängyssä kanssani, Milla sängyn alla ja Nukka lattialla omassa kolossaan. Hankalaksi tämän järjestelyn tekee se, että samainen aitaus toimii päivisin aasin ja lampaiden aitauksena eli estämässä niitä syömästä perennakukkiani. Aamuinen illoin eräs sitten kuljettaa painavaa estettä ulos ja sisään. Kiitokset Bertan emännälle aitauksesta, hyvin on hyödyllinen!

Tässä kuvassa tupaan tulosta on kulunut ehkä puoliminuuttia - eli reipas on!