Ei, emme ole ryhdistäytyneet. Emme ole osallistuneet koirien- tai muiden olioiden koulutuksiin. Täällä lorvailemme ja häpeämme, tietysti.

Onneksi eläimet ovat aktiivisia ja järjestävät itse ohjelmaa:

*Talven myötä Edithistä on tullut taas noutajakissa. Se aloittaa aamusta, tuskin ehdin juoda eka kupillista kahvia kun jaloissa pyörii kurnuttava kisuli. Pakko on antaa periksi ja niin hiiri lentää ja Edith tuo saaliin.Uudestaan ja uudestaan.

*Haemme postin illan pimeydessä, kunnollisten päiväunien ja ulkoeläinten sisäänviennin jälkeen. Minulla on otsalamppu ja koirilla heijastinpannat. Muutaman kymmenen metriä metriä koirat kulkee hihnoissa ja sitten omalle tielle päästyä juoksevat taas vapaina. Nukalla on tapana (harrasti sitä jo pentuna) ryöstää Millan heijastin ja pinkoa se suussaan pihaan odottamaan meitä Millan kanssa. Eilen illalla kaikki toistua totutusti, paitsi että Nukalla ei ollutkaan Millan heijastinta mukanaan. Heijastin ei ole monenkaan sentin arvoinen (palaheijastinnauhaa ja pätkä kuminauhaa), mutta päätin kuitenkin että mennään etsimään sitä. Nukka siis töihin "missä tavara? Tuo!!"  (Milla liittyi seuraan vähän myöhemmin, se jäi ensin pihaan närkästyneenä siitä että rutiineja rikotaan - tässä kohdassa näet kuuluisi mennä sisälle syömään.) Kävelään ja Nukka on innolla mukana, kunnes yhtäkkiä häipyy metsään. Minä jatkan etsimistä, Milla laahustaa takana. Kävelen tiehaaraan, ei vilku heijastin, ei. Käännyn kotiinpäin. Nukka tulee vastaan - ja heijastin vilkkuu sen kaulassa ja suussa. Oli mokoma käynyt piiloittamasa sen metsään. Vaan osasipa mokoma hakea sen sieltä. Tästä riemastuneena teetänkin sitten loppumatkan molemmilla koirilla temppuja.

Lunta on. Umpihankihiihtokausi on alkanut.

Nukka etsii reittiä.

 

Milla käyttää valmista latua.

Talvi on tuonut lisäherkkuja koirien ruokavalioon. Jäätyneet aasin kakkarat, jotain aivan mahtavaa!

Millalla herkkupala suussa. Liekö pihan paras?