Eipä ihme, että talven kylmyyttä kutsutaan pakkasherraksi - me ainakin toimimme nöyrästi ja alamaisesti Hänen Ylhäisyytensä oikkujen mukaan. Kelloa tarvitsee katsoa kerran päivässä, muuten riittää pakkasmittarin seuraaminen.

Aamulla, kun kylmyyslukemat ovat lähempänä -25 kuin -30, aloitan aamutoimet. Heiniä ja vettä aasille ja lampaille lampolaan. Samalla valehtelen niille turvat ja korvat täyteen: kohta on lämpimämpää, pian on kesä. Koirien kanssa käydään aamukävelyllä, pitempi tai lyhyempi lenkki (arvannette kuka määrää reitin pituuden!).

Sitten ollaan sisällä ja odotetaan.

Samalla lämmitetään tuvan uuni.

Ja odotetaan että mittari näyttäisi -20:n lähellä olevia lukuja. No niin, sitten toimeen. Lampaat ja aasi ulos, Rikalle puetaan takki päälle. Siivoan lampolasta Rikan tuotokset. Koirat kävelylle. Nukka juoksee innoissaan, Milla tekee omat arvionsa. Yleensä se lähtee häntä pyörien mukaan, mutta päivänä muutamana se livahtikin sisälle ja kun menin sitä hakemaan se makasi sohvalla sen näköisenä että "se ei huomaisi että tää on tässä". En sitten huomannut ja kävelin Nukan kanssa.

Kun Herra Pakkanen on saanut kyllikseen uhmakkaista ulkoilijoista ja mittarin lukemat kertovat kylmyyden lisääntymisestä, vien lampaat ja aasin sisätiloihin, jotka tosin ovat hyvin viileät. Sisällä vuorossa kamarin uunin lämmitys.

Koirille vähän

askartelua sisätiloissa.

Kaksi talvikissaa, on menoa ja meininkiä!

Valmiina!

 

Illalla sitten täytyy turvautua tavalliseen ajannäyttäjään, että osaan käydä sanomassa hyvää yötä lampolan asukkaille. Millan ja Nukan kanssa käydään vielä pienellä kuutamokävelyllä.

Sen sijaan käytiin pitkällä pakkaskävelyllä kun reippaat porokoirapojat olivat seurana. Emännät kävelivät ja koirat juoksivat.

Sitten leppuuteltiin jäseniä.

Nukan kanssa olimme viime viikolla Keski-Suomessa sukuloimassa (minun sukua). Ja nautittiin mainioista valaistuista kävelyreiteistä - ja Pakkasherrakin piti lomaa, ei kahtakymmentä astetta edes.