Harrastamme umpihankihiihtoa ja -kävelyä. Eipä tarvitse teeskennellä Suurta Johtajaa -  koirat kulkee kauniisti mukana ja takana. Mitä umpempi hanki, sitä uskollisempi lauma!

Tässä Vappu on matkaseurana. (Kuva M. Nurmela-Antikainen)

Pihassa koirilla on vartiointihommia.

Ystävällinen naapuri kolasi oikein kunnollisen töyrään työkoirille.

Lalli on jatkanut ratsastustuntien ottamista.

Kävelyltä tultaessa Rikka pysähtyi ihmettelemään koirien oravajahtia. Lalli käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyppäsi kyytiin. Minulla ei tietenkään ollut kameraa mukana, mutta onneksi odottivat samassa asennossa kun kävin sen sisältä hakemassa!

Eteenpäin, hopi, hopi!

Tässä ollaan jo pihassa. Kävelyn jälkeen voikin sitten

mennä yhdessä sisälle!

Tällä samaisella talutuskävelyllä vähän seikkailtiin. Rikka oli kävelytuulella ja mentiin jo pitkällä kylänraittia, kun Herr Åsnan päätti pistää juoksuksi. No ei siinä mitään, tuleehan se takaisin. Mutta tällä kertaa tulikin auto vastaan. Ja siinä minulla on valtoimenaan juoksemassa yksi  aasi ja kaksi koiraa. (Täytyy myöntää että koirat  unohdin tyystin tässä hötäkässä.)  Auto pysähtyi, sain Rikan pysäytettyä ensin hetkeksi ja sitten kokonaan. Auto pääsi ohitsemme. Lähdettiin kotiinpäin. Koirat olivat kotitiellä odottamassa.