Meille kuuluu toki ihan hyvää, mutta lähimetsälle ei. Se on kadonnut. Viikon verran on yötä päivää kuulunut  melua ja melskettä metsästä. Yhtenä iltana uskaltauduimme katsomaan - ei ole enää sammalmetsää, vanhaa kuusikkoa, honkarinteitä. Sekin on jotenkin  surullista, että metsän kuolema tuoksuu niin huumavan hyvälle.

Kotosalla on vietetty tavallista elämää. Kävelyillä on käyty isomilla ja pienemmillä ihmis- ja eläinporukoilla.

Tässä yritetään houkutella lampaita palaamaan pihaan kävelyn jälkeen. Rikka tulee avoimesta portista pihaan ihan oma-aloitteisesti, mutta lampaita ei meinaa saada leivälläkään...

Rikan kavioita vuoltiin tänään räntäsateessa.

Vuoluporukka yhteiskuvassa.

Vielä muutama sana aasin sielunelämästä. Rikalla on selvästi huumorintajua. Hyvin omanlaistansa, aasimaista ehkä. Huomasin tämän ilmiön joitakin aikoja sitten, kun kävelytin Rikkaa. Se kulki perässä somasti, naru löysällä. Ja yhtäkkiä se olikin kääntynyt tulosuuntaan. Menen sen eteen ja sanon että "mitä ihmettä!" ja huomaan että aasilta on alahuuli suorastaan tippumassa mielihyvästä. Sitten se teki Meerille saman tempun. Meeri oli viemässä sitä katokseen harjausta ja kavioiden putsausta varten, kun se teki äkkitopin. No Meeri kääntyy hämmästyneenä Rikkaa päin - ja Rikka meinaa ratketa huvituksesta. Eräänä päivänä seisoskeltiin ja seurusteltiin eläinporikassa pihassa. Rikka alkaa pureksia potkuria. No minä tietysti huudahtelemaan: "hei älä potkuria syö" ja Rikka on kadottaa alahuulensa. Lakkaa toki pureksimasta potkuria, mutta - huomaan että huuli löystyy taas, se vilkaisee minua ja puraisee potkuria!

Jotain suunnitteilla?