Sumuisena sunnuntaina matkasimme Millan kanssa tervehtimään Vallea ja Berttaa - ja toki emäntäänsäkin.

Oli ihana nähdä Valle niin arvokkaana, komeana ja kotiutuneena. Siellä se asusti kuin olisi aina ollut. Kävi ulkona, istuksi kuistilla, nukkui Bertan petissä ja hallinnoi kaikkia eläinten ruokia. Eikä kantanut minulle kaunaa, vaan tuli katsomaan telkkaria syliini ja hyrräsi, hyrräsi.

Tässä Bertta laumaansa vartioimassa.

Pikkuinen (!) Bertta tyttönen oli valloittava töpsyttelijä ja pyllynsä päälle tömähtelijä. Millahan oli mukana Berttaa viihdyttämässä (vaikka varoitinkin etukäteen). Millan katse oli aika syyttävä, kun se huomasi mikä juoni oli ollut. Bertta oli aivan liian nuori herättääkseen Millassa mitään kiinnostusta. Mutta Millan kestää ja kärsii.

Bertta puolestaan oli sopeutuva ja muuttui Millan seuraksi myös patsaaksi - hetkeksi.

Kotiin tultaessa Millan luopui patsastelusta ja kuvat olivatkin sitten tyypillisiä eläinkuvia:

Nukka oli Hilpan seurana matkamme ajan (ette ikinä arvaa miksi Nukkaa ei kutsuttu kylään!). Hoito-täti Anne antoi Nukasta arvion: mallikelpoinen.

Kotona taas!