Haikean surullinen päivä. Yhteinen aikamme Emman kanssa päättyi tänään. Kuusitoista vuotta elelimme yhdessä. Emma aina pihapiirissä, vieressä nukkumassa - ja ruokakupilla. Emman kehräyksen voittanutta ei ole - ensin hiljaista hyrinää ja sitten vaihteen vaihto!

Sanotaan, että kissoilla on ykdeksän henkeä tämänpuoleista elämään varten, mutta onneksi niillä on kymmenes elämä muistoissa.

"Kirkkaasti loistaa

kuu, kirkkaasti soi virta.

Sinä lähdit, me

jäimme tänne. Ja nyt me

vietämme tämän illan."  (Yotsuna, hivenen mukailtuna)

 

Emma oli ennättänyt täyttää 16 vuotta. Sillä oli nisäkasvain, joka oli havaittu muutama vuosi sitten, mutta joka ei kasvanut eikä tuntunut vaivaavan Emmaa. Juhannuksen aikaan tapahtui jotain. Sairauksien- haistaja-koira Nukka ilmoitti asiasta. Emma alkoi jotenkin vetäytyä. Söi kuitenkin, kiipesi yläsänkyyn nukkumaan ja kehräsi voimaperäisesti tapansa mukaan. Nyt viikonloppuna tapahtui romahdus Emman kunnossa: se lakkasi syömästä, nukkui sohvan takana, kulki vaivoin vesikupille. Kehräys oli tuskin kuultavaa. Lalli kiersi Emman, Nukka kävi vielä tutkimassa ja heiluttamassa häntäänsä sille. Tänään sitten matkasimme viimeisen matkan.