Kaikenlaiset pienet inisevät ja surraavat siivekkäät ovat valloittaneet maailman. Lampaille on laitettu myrkkyä niskaan ja Rikka tervataan pari kertaa päivässä. En tiedä johtuuko se näistä pörrääjistä vai pihan mehevästä ruohosta, mutta Rikka on aloittanut kesäkauden - ei suostu, ei siis kertakaikkiaan, lähtemään pihasta! No, tehdään sitten muutamia käännöksiä ja peruutuksia (ettei se luule saavansa määräillä?!?) ja  - ole sitten. Sama juttu oli viime kesänä. Muisteltiin Meerin kanssa milloin se alkoi kävellä - ehkä elokuussa...

Omenapuu toivottaa lentelijät tervetulleeksi.

Hilppa ja Lempi olivat yökylässä jokin aika sitten.

Niillä on tapana vaihtaa lautasia kesken ruokailun . Kun saivat omat lautasensa tyhjiksi, päättivät mennä meidän koirain annoksille. Mutta Milla sanoi totisena MUR-MUR. Tulin sitten apuun ja hätistin kärkkyjät kauemmaksi. Seuraavalla atrialla Hilppa ja Lempi vetäytyivät tuvan pöydän alle syötyään omat annoksensa. Äkkiä oppivat talon tavat. Muutenkin ne selvästi muistavat, miten meillä toimitaan. Kävelyltä tultua molemmat ovat oven edessä  vinkumassa - ruokailu on lenkkien jälkeen. Illalla kun asetutaan sisälle (on otettu pannat pois ja saatu hampaanpesutikut), Milla menee kamariin omalle nukkumapaikalleen, Hilppa, Lempi ja Nukka  tuvan pöydän alle. Kun kello on kymmenen, Nukka siirtyy kamariin nukkumaan. Sitten jossain vaiheessa meinaan itse ryhtyä suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Ja samassa Hilppa ja Lempi hyppäävät sohvalle - niiden nukkumapaikka.

Muuten on vietetty ihan tavallista elämään.

On kävelty metsässä ja

entisessä metsässä.

Nautittu suolammesta ja

kierretty tarkkaan suolampi.

Kotipihaan tultaessa Rikka suvaitsee huomata meidät.

Lallia sensijaan ei saapumisemme hetkauta.

Muutamaan metsäneläimeenkin on otettu kontaktia. Eilen koirat kirmasivat kettujahtiin. Tulivat toki takaisin ilman saalista.

Jokunen päivä sitten molemmat koirat vinkuivat ja inisivät aidan vieressä. Menin katsomaan mikä siellä voisi olla. Otin sanomalehteä mukaan siltä varalta että kiinnostuksen kohde olisi jokin haiseva ja ellottava. Menin aidan taakse ja siellä olikin pikkulintu! En tiedä oliko se raajarikko vai poikanen (räkättirastaan). Se makasi hiljaa, mutta kun lähestyi se juoksi piipittäen pakoon. Sain sen kuitenkin kiinni, eikä siinä mielestäni näkynyt mitään rikkonaista kohtaa. No niin sitten minussa heräsi Kasvattaja, nyt opetan koirille että linnut ovat minun eikä niitä saa ottaa. Koirat ovat siis aidan toisellapuolella. Näytän lintua, kiellän koskemasta. Vakuutan että se on minun. Kun sanon että se on pieni ja sitä pitää hoitaa, Nukka kuuliaisesti nuolaisee lintua. Vien lintusen vähän matkan päähän ja tulen pihaan. Koirat lähtevät aidalta pois. Mutta. Käymme illalla hakemassa postin ja paluu matkalla molemmat koirat pinkaisee metsään - sinne missä se lintu oli ollut. Eivät löydä sitä. Ehkä se oli piipertänyt hyvään piiloon tai sitten kettu oli sen syönyt.