Saanko esitellä koiranpennnun etsintäkoirat:

Kuvassa kuivina ja kotipihassa.
Mutta etsintätarina. Torstaina ajelimme Rauanjärvelle. Siellä oli pari päivää sitten 4,5 kk ikäinen Siiri-koiranen kadonnut. Oli säikähtänyt , kun kattohommissa ollut isäntänsä oli rojahtanut maahan tikkaineen päivineen. Sen jälkeen ei Siiriä ollut näkynyt (eikä kuulunut) mailla eikä halmeilla. Pieni koira suurilla saloilla . .  Pieni raukka paniikissa jossain kolossa ...Lähdimme siis Millan ja Nukan kanssa kiertämään lähiseutujen kesämökkejä, laavuja ja majoja. Nukka oli pitkässä narussa siltä varalta että pentu löytyy (syytä ei tarvinne selittää). Kuljettiin muutama tunti, ei löydy. Jokin koiraan viittaava hajujälki löytyi: koirat haisteli pitkään ja hartaasti ja Nukka merkkasi paikan. No , aletaan palailla mökille. Mökkiniemelle tultaessa lasken Nukankin irti - tutkittu alue. Kuljetaan yhdessä, kunnes mökin pihassa Nukka ottaa syöksyn ja hetken kuluttua kuuluu kimeää pennun kiljuntaa. Siiri löytyi!!! Oli palannut kotimökilleen. Siiri oli hyväkuntoinen ja reipas, eikä ollut Nukan mölinästä sen kummemmin moksiskaan. Otin tietysti Nukan sen kimpusta pois ja eikö Siiri yritä uudestaan tunkea itsensä Nukan luokse. Tämän hössäkän aikana toinen etsintäkoira oli mennyt pihalla olevan ruokakupin kimppuun.
Olimme iloisia ja ylpeitäkin, vaikka emme tehneet sen kummempaa kuin mitä routa tekee porsaille. Hienointa oli kyllä katsoa isännän ja koiran jälleentapaamisen riemua, muisti taas mitä iki-onnellinen tarkoittaa.

Kotosalla ruska loistaa

Lampaat  laiduntaa

ja Lalli yrittää pestautua etsintäpartioon