Odotellessani että Vuodatus toipuisi salamahyökkäyksestä, tulin aloittaneeksi uuden blogin osoitteessa

http://kukkipuu.blogspot.fi/.

 

Kaikenlaiset pienet inisevät ja surraavat siivekkäät ovat valloittaneet maailman. Lampaille on laitettu myrkkyä niskaan ja Rikka tervataan pari kertaa päivässä. En tiedä johtuuko se näistä pörrääjistä vai pihan mehevästä ruohosta, mutta Rikka on aloittanut kesäkauden - ei suostu, ei siis kertakaikkiaan, lähtemään pihasta! No, tehdään sitten muutamia käännöksiä ja peruutuksia (ettei se luule saavansa määräillä?!?) ja  - ole sitten. Sama juttu oli viime kesänä. Muisteltiin Meerin kanssa milloin se alkoi kävellä - ehkä elokuussa...

Omenapuu toivottaa lentelijät tervetulleeksi.

Hilppa ja Lempi olivat yökylässä jokin aika sitten.

Niillä on tapana vaihtaa lautasia kesken ruokailun . Kun saivat omat lautasensa tyhjiksi, päättivät mennä meidän koirain annoksille. Mutta Milla sanoi totisena MUR-MUR. Tulin sitten apuun ja hätistin kärkkyjät kauemmaksi. Seuraavalla atrialla Hilppa ja Lempi vetäytyivät tuvan pöydän alle syötyään omat annoksensa. Äkkiä oppivat talon tavat. Muutenkin ne selvästi muistavat, miten meillä toimitaan. Kävelyltä tultua molemmat ovat oven edessä  vinkumassa - ruokailu on lenkkien jälkeen. Illalla kun asetutaan sisälle (on otettu pannat pois ja saatu hampaanpesutikut), Milla menee kamariin omalle nukkumapaikalleen, Hilppa, Lempi ja Nukka  tuvan pöydän alle. Kun kello on kymmenen, Nukka siirtyy kamariin nukkumaan. Sitten jossain vaiheessa meinaan itse ryhtyä suunnittelemaan nukkumaanmenoa. Ja samassa Hilppa ja Lempi hyppäävät sohvalle - niiden nukkumapaikka.

Muuten on vietetty ihan tavallista elämään.

On kävelty metsässä ja

entisessä metsässä.

Nautittu suolammesta ja

kierretty tarkkaan suolampi.

Kotipihaan tultaessa Rikka suvaitsee huomata meidät.

Lallia sensijaan ei saapumisemme hetkauta.

Muutamaan metsäneläimeenkin on otettu kontaktia. Eilen koirat kirmasivat kettujahtiin. Tulivat toki takaisin ilman saalista.

Jokunen päivä sitten molemmat koirat vinkuivat ja inisivät aidan vieressä. Menin katsomaan mikä siellä voisi olla. Otin sanomalehteä mukaan siltä varalta että kiinnostuksen kohde olisi jokin haiseva ja ellottava. Menin aidan taakse ja siellä olikin pikkulintu! En tiedä oliko se raajarikko vai poikanen (räkättirastaan). Se makasi hiljaa, mutta kun lähestyi se juoksi piipittäen pakoon. Sain sen kuitenkin kiinni, eikä siinä mielestäni näkynyt mitään rikkonaista kohtaa. No niin sitten minussa heräsi Kasvattaja, nyt opetan koirille että linnut ovat minun eikä niitä saa ottaa. Koirat ovat siis aidan toisellapuolella. Näytän lintua, kiellän koskemasta. Vakuutan että se on minun. Kun sanon että se on pieni ja sitä pitää hoitaa, Nukka kuuliaisesti nuolaisee lintua. Vien lintusen vähän matkan päähän ja tulen pihaan. Koirat lähtevät aidalta pois. Mutta. Käymme illalla hakemassa postin ja paluu matkalla molemmat koirat pinkaisee metsään - sinne missä se lintu oli ollut. Eivät löydä sitä. Ehkä se oli piipertänyt hyvään piiloon tai sitten kettu oli sen syönyt.

Vein koirat rokotuksille. Kun avasin vastaanoton oven, koirat vetävät poispäin, varsinkin Nukka. Kiskaisen takaisin ja molemmat koirat syöksyvät tuolien alle. Käyn ilmoittautumassa ja kiskon koirat toimenpidehuoneeseen. Milla maastoutuu penkin alle ja Nukka ryntää ovelle, jonka onnistuu avaamaan. Ovi lukitaan. Koirat saavat pistoksena  - pidän tiukassa otteessa. Huh-huh - pidän kieleni kurissa enkä sano että "ei ne ennen". Tehdään sitten kävelylenkki kylillä, molemmat kulkevat nätisti vetämättä.

Kesä on puhjennut (vaikka juuri nyt onkin toppatakki-ilma).

 

Lämpöisinä päivinä Nukka vilvoittelee ja

Nippanappa nautiskelee.

Rikka on ylittänyt Niva-joen sillan, kop-kop-kopisten. Eka kerta naksuttimen avustuksella ja palatessa muina aaseina. Kävelyreitit pitenee,paitsi jos ei huvita. Omalla porukalla oltiin Rikkaa kävelyttämässä, mutta ei päästy pitkälle. Ei vaikka oli Lallikin mukana apujoukkoina.

Pääskyset ovat saapuneet - rakentelevat pesää vajaan. Vajan katto on korkealla, toivon hartaasti etteivät kissat kehtaa kiivetä niin ylös.

Kuva Marjukka N-A

"Katsotaan vaan"  Koirat tarkkana kun telkkäpari uiskentelee joella. Vappu-koira isäntineen ja emäntineen kävi kävelyretkellä, mutta vain  Millan ja Nukan onnistui päästä kuvaan. Täytyy tehostaa kohteliaisuus-koulutusta.

 

kuva L.Koski

Nukka sen sijaan osallistui jälkikoulutukseen Aihkin ja Raikun opintoporukassa. Ensin tehtiin esineruutu ja Nukka toi perille asti löytämänsä hanskani! Vau! Nukka kylläkin löysi ensin Raikun ja Aihkin emännän hanskan, mutta jätti sen metsään. Omia ei jätetä...

Jälki tehtiin Nukalle uusien oppien mukaan niin että jäljen päästä löytyy ihminen. Ensimmäinen jälki - no jätetään se omaan arvoonsa. Toinen jälki (korjausjälki) meni oikein hyvin.

kuva L.Koski

Olisi asiaa emännälle.

 

Tänä aamuna kukkui käki! Kesän tuloa se tietää.

Laitumelta löytyy jo vihreää syötävää.

Rikan kanssa on kävelty pelloilla ja teillä.

Rikka taitaa pitää kevätkävelyistä, niin somasti se kulkee.

Joskus toki täytyy pysähtyä miettimään, mitä siellä oikein olikaan. Kun mietintä on valmis, matka jatkuu. Rikallahan oli viime kesänä kauhukokemus ojaan uppoamisesta, jonka jälkeen pieninkin oja on ollut kamala paikka. Vaan päivänä muutamana Rikka uskalsi ylittää ojan! Ensin se pysähtyi ja aikoi kääntyä. Se estettiin ja Rikan tehdessä pienen pienen liikahduksen eteenpäin - naks naksuttimella. Ja niin pikkuhiljaa ylitettiin oja. Eläköön naksutin! Seuraavalla kerralla Rikka meni ojan yli kuin tyhjää vain. Vielä on voitettavana siltakauhu...

Nukan kanssa olimme viikonloppuna jälkileirillä. Aloitettiin peltojäljellä. Nukka meni tapansa mukaan hitaasti ja hartaati, kunnes pysähtyi. Seisoi edessäni ja inisi - en mie tiijä missä se jälki on. Sain ohjeeksi vain odottaa. Odotin ja odotin ja hetken kuluttua Nukka siirtyi jäljelle ja jatkoi etenemistä. Tiesi tasan tarkkaan missä jälki oli, mokoma. Seuraavaksi Nukalle sitten laitettiin metsäjäljet, joiden lopussa oli ihminen namupurkin kanssa. Tämä innostamiskonsti tepsikin hyvin. Viimeinen harjoitus olikin sitten sellainen, etten olisi uskonut että siitä kunnialla selviämme. Seitsemän koiraa, muutaman metrin välein, teki peltojäljen yhtä aikaa.  Jälki oli tiuhasti namutettu. Ja siinä se Nukka kulki (hitaasti ja hartaasti) jälkeä seuraten ja namin sieltä täältä popsien. Pari kertaa pysähtyi katsomaan muita koiria, odotin hipihiljaa - ja Nukka jatkoi matkaa. Oli mukava leiri, vaikka koko lauantain satoikin ja vaikka olimmekin vähän erityisluokkalaisia (!?). Opetus ja ohjaus oli mahtavaa, tuli ihan ajatus olisiko meidän pitänyt harrastaa eikä vain harrastella.

Osaan mie oksia tuoda!

Tänä iltana saimme osallistua Raikun synttäreille. Onnea 4-vuotiaalle!

Kuva L.Koski

Juhlijat yhteispotretissa. Lisää kuvia juhlatapahtumasta Aihkin ja Raikun blogissa.